Valitse parhaat palvelut

Valitse parhaat palvelut


Valitse parhaat palvelut -työkalun avulla voit valita parhaat sijainnit palveluja varten. Työkalu allokoi sijainnit, joissa on kysyntää palveluille, tavalla, joka täyttää määritetyn tavoitteen.

Palvelut edustavat sijainteja, joissa tarjotaan jonkinlaista palvelua, kuten paloasemia, kouluja, kirjastoja, kauppoja ja jakelukeskuksia. Kysyntäsijainnit edustavat sijainteja, joissa on kysyntää palvelujen tarjoamille palveluille, esimerkiksi väestölaskentapisteet, jotka laskevat yhteen annetun alueen väestön.

Valitse parhaat palvelut -työkalun avulla voit vastata kysymyksiin, esimerkiksi

Tavoite


Määritä tavoite, jonka on täytyttävä, kun allokoidaan kysyntäsijainteja palveluille.

Valitse parhaat palvelut -työkalun avulla voit määrittää ratkaistavan ongelman tyypin eli tavoitteen. Työkalu on optimoitu antamaan ratkaisu kyseiselle tavoitteelle. Tavoitteesta riippumatta yleensä käytetään samaa taustalla olevaa menetelmää ratkaisun löytymiseen – annetun kysyntäsijainnin kysynnän määrä allokoidaan lähimpään palveluun. Tavoitteet vaihtelevat sen mukaan, miten matkan (tai ajan) ja kysynnän välistä vuorovaikutusta käsitellään. Työkalu on ottaa huomioon sekä matkaetäisyyden tai -ajan että kysynnän määrän ja joissakin tapauksissa palvelujen kapasiteetin. Jos tavoitteen kannalta on parempi lyhentää esimerkiksi matkustusaikaa, työkalu yrittää silti toissijaisesti maksimoida allokoitua kysyntää. Vastaavasti, jos tavoitteena on maksimoida allokoitua kysyntää, työkalu toimii niin lyhentämällä matkustusaikaa (määrittämällä kysyntäsijainteja lähimpään palveluun eikä vain mihin tahansa palveluun).

Aineiston ja käyttämiesi asetusten perusteella eri tavoitteet voivat tuottaa samat tulokset tai eri tulokset. Kannattaa kuitenkin määrittää tavoite, joka soveltuu parhaiten analyysiin.

Allokoi olemassa oleviin palveluihin


Käytä tätä tavoitetta, jos et halua etsiä uusia palveluja ja haluat määrittää kysynnät olemassa oleviin palveluihin, joiden kapasiteetti voi olla rajallinen tai rajoittamaton.

Tämä tavoite määrittää kysynnät palveluihin palvelun kapasiteetin ja ympäröivän alueen kysynnän määrän perusteella. Kysyntä on allokoitu lähimpään palveluun, kunnes käytettävissä oleva kapasiteetti on saavutettu. Jos määrität matkustusalueen enimmäisetäisyyden, yhtään alueen ulkopuolella olevaa kysyntäsijaintia ei määritetä palveluun, vaikka kaikkea kysyntää ei ole kokonaan allokoitu.

Minimoi matkustus


Käytä tätä tavoiteta, jos haluat etsiä palveluja siten, että kokonaismatkustusaika tai kysyntäsijaintien ja palvelujen välinen matkaetäisyys on mahdollisimman lyhyt.

Tämä tavoite soveltuu usein, kun palvelun ja kaikkien kysyntäsijaintien välille sisältyy säännöllistä matkustusta. Tätä tavoitetta käytetään esimerkiksi silloin, kun halutaan minimoida tuotteiden siirron kokoismatkaa jakelukeskuksista kauppoihin tai kun halutaan valita kokouspaikka konferenssille siten, että kaikilla osallistujilla on mahdollisimman lyhyt matkustusaika.

Maksimoi kattavuus


Käytä tätä tavoitetta, jos haluat maksimoida palvelujen kattaman kysynnän määrän tietyllä ajalla tai tietyllä etäisyydellä.

Tämä tavoite valitsee palveluja siten, että kysynnän enimmäismäärä on allokoitu ja että kunkin kysyntäsijainnin kysyntä on allokoitu yksittäiseen, lähinnä olevaan palveluun.

Tämä tavoite edellyttää äärellistä matkustusalueen enimmäisetäisyyttä. Muussa tapauksessa koko kysyntä määritetään yksittäiselle palvelulle. Kysyntäsijainteja, jotka ovat yhdellekään palvelulle määritetyn matkan tai matkustusajan ulottumattomissa, ei allokoida (tämä osoittaa, missä kysyntää ei saavuteta ja missä lisäpalveluja tarvitaan).

Maksimoi kattavuus kapasiteetin kanssa


Käytä tätä tavoitetta, jos haluat maksimoida palvelujen kattaman kysynnän määrän, mutta palvelujen kapasiteetti on rajallinen.

Tämä tavoite valitsee palvelut siten, että kysynnän enimmäismäärä allokoidaan ylittämättä yhdenkään palvelun kapasiteettia. Kunkin kysyntäsijainnin kaikki kysyntä allokoidaan yksittäiseen lähimpään palveluun, jossa on kapasiteettia käytettävissä (toisin sanoen, jos kysyntäsijainnin määritys palveluun ylittää palvelun käytettävissä olevan kapasiteetin, kysyntäsijaintia ei määritetä, vaan kysynnän osa määritetään palveluun).

Kata kysynnän prosenttiosuus


Käytä tätä tavoitetta, jos haluat selvittää niiden palvelujen vähimmäismäärän, joiden on katettava annettu kysynnän prosenttiosuus.

Tämä tavoite valitsee niiden palvelujen vähimmäismäärän, jotka tarvitaan määritetyn kysynnän prosenttiosuuden saavuttamiseen. Kahden tai useamman palvelun matkustusalueen enimmäisetäisyydellä olevan kysyntäsijainnin kysyntä jaetaan suhteellisesti palvelujen välillä sen perusteella, millä etäisyydellä kysyntäsijainti on kustakin palvelusta. Tätä tavoitetta käytetään usein, kun ihmisillä on mahdollisuus valita käytettävä palvelu ja oletetaan, että yleensä he käyttävät lähintä palvelua (kaikki muut ominaisuudet ovat samanarvoisia).

Toisin kuin muissa palveluja valitsevissa tavoitteissa, joissa määritetään valittavien palvelujen määrä, tämä tavoite valitsee palvelujen määrän puolestasi tavoiteltavan kysynnän prosenttiosuuden perusteella. Työkalu olettaa, että palvelujen kapasiteettia ei ole rajoitettu.

Mittaus


Kun muissakin työkaluissa, joiden analyysiin liittyy matkustusta, voit määrittää, mitataanko matka etäisyytenä vai aikana. Lisäksi voit valita eri matkustustavoista, kuten kävelyajan, ajoajan, ajoetäisyyden maaseudulla jne. Organisaatiosi pääkäyttäjä määrittää käytettävissä olevat matkustustavat. Kun käytät ajoaikaa tai ajoaikaa maaseudulla, voit vaihtoehtoisesti ottaa huomioon myös tietyn viikonpäivän ja kellonajan liikenteen.

Jotta voit allokoida tarkkaan kysyntäsijainnit palveluihin, määritä, matkustetaanko palveluista kysyntäsijainteihin (esimerkiksi paloasemilta koteihin) vai kysyntäsijainneista palveluihin (kuten asiakkaat kirjastoihin). Valitse parhaat palvelut -työkalu ottaa huomioon matkustussuunnan yksisuuntaisilla kaduilla, voitko kääntyä kadulta toiselle, onko risteyksissä vasemmalle kääntyminen kielletty jne. Lisäksi se ottaa huomioon sen, suuntautuuko matkustus palvelusta kysyntäsijainteihin vai kysyntäsijainneista palveluihin.

Kysyntäsijaintien karttataso


Pistekohteet, jotka edustavat sijainteja, joissa on kysyntää palvelujen tarjoamille palveluille. Työkalu määrittää nämä kysyntäsijainnit asianmukaisiin palveluihin valitun tavoitteen perusteella.

Kysyntäsijainteihin on liitetty kysynnän määrä. Määritä arvo vakion avulla, jos kaikkien kysyntäsijaintien kysyntä on sama. Jos kysynnän määrä vaihtelee kysyntäsijainnin mukaan, määritä kunkin kysyntäsijainnin arvo käyttämällä kenttää kysyntäsijaintien karttatasossa.

Kysyntä allokoidaan palveluihin, kunnes koko kysyntä on allokoitu, riippumatta siitä, miten kaukana kysyntäsijainnit ovat palveluista. Voit määrittää matkustusalueen enimmäisetäisyyden kysyntäsijaintien karttatasoon, jos haluat luoda etäisyyden tai ajan, jota ei saa ylittää – yhtäkään raja-arvon ulkopuolella olevaa kysyntäsijaintia ei allokoida. Määritä arvo vakion avulla, jos kaikkien kysyntäsijaintien matkustusalueen enimmäisetäisyys on sama. Jos matkustusalueen enimmäisetäisyys vaihtelee kysyntäsijainnin mukaan, määritä kunkin kysyntäsijainnin arvo käyttämällä kenttää kysyntäsijaintien karttatasossa.

Jos tavoitteen tyyppi on Kata kysynnän prosenttiosuus, sinun on määritettävä kysynnän vähimmäisprosenttiosuus, joka palvelujen on täytettävä.

Kartasta valittavan karttatason lisäksi voit valita alareunan avattavasta luettelosta Valitse maailmankartaston analyysikarttataso- tai Valitse analyysikarttataso -vaihtoehdon. Tämä vaihtoehto avaa gallerian, joka sisältää monissa analyyseissa hyödyllisten karttatasojen kokoelman.

Työkalu voi näyttää enintään 10 000 kohdetta kussakin kysyntäsijaintien karttatasossa.

Pakollisten palvelujen karttataso


Sijainteja edustavat pistekohteet, jotka toimivat palveluina tarjoamalla jonkinlaista palvelua. Pakolliset palvelut edustavat yleensä sijainteja, jotka ovat jo olemassa, ehdokaspalveluihin verrattuna. Ne puolestaan edustavat sijainteja, joihin uusia palveluja rakennetaan tai sijoitetaan. Kohdistaessaan kysyntäsijainteja työkalu käyttää pakollisten palvelujen karttatason palveluja ennen yhtäkään ehdokaspalvelujen karttatason palvelua.

Pakollisten palvelujen kapasiteetti voi olla rajoittamaton (toisin sanoen, ne täyttävät kaiken niille määritetyn kysynnän) tai niiden kapasiteetti voi olla rajallinen. Jos kaikilla palveluilla on sama rajoitettu kapasiteetti (kuten niiden kotitalouksien määrä, joita paloasema voi palvella – esimerkiksi 4 000), määritä vakioarvo. Jos kapasiteetti vaihtelee palvelujen välillä (kuten aloittavien opiskelijoiden määrä kussakin lukiossa), määritä kenttä, joka sisältää kunkin palvelun kapasiteettiarvon.

Työkalu voi näyttää enintään 100 kohdetta pakollisten palvelujen karttatasossa.

Ehdokaspalvelujen karttataso


Sijainteja edustavat pistekohteet, jotka toimivat palveluina tarjoamalla jonkinlaista palvelua. Ehdokaspalvelut edustavat yleensä sijainteja, joihin uudet palvelut rakennetaan tai sijoitetaan, toisin kuin pakolliset palvelut, jotka yleensä edustavat olemassa olevia sijainteja.

Analyysin tavoitteen mukaan sinun on määritettävä niiden ehdokaspalvelujen määrä, joista ehdokasjoukko valitaan. Jos määrität sekä pakollisia palveluja että ehdokaspalveluja, työkalu käyttää pakollisten palvelujen karttatason palveluja ennen yhtäkään ehdokaspalvelujen karttatason palvelua.

Ehdokaspalvelujen kapasiteetti voi olla rajoittamaton (toisin sanoen, ne täyttävät kaiken niille määritetyn kysynnän) tai niiden kapasiteetti voi olla rajallinen. Jos kaikilla palveluilla on sama rajoitettu kapasiteetti (kuten niiden kotitalouksien määrä, joita paloasema voi palvella – esimerkiksi 4 000), määritä vakioarvo. Jos kapasiteetti vaihtelee palvelujen välillä (kuten aloittavien opiskelijoiden määrä kussakin lukiossa), määritä kenttä, joka sisältää kunkin palvelun kapasiteettiarvon.

Työkalu voi näyttää enintään 1 000 kohdetta ehdokaspalvelujen karttatasossa.

Tulostason nimi


Sen tason nimi, joka luodaan kohtaan Oma sisältö ja joka lisätään karttaan. Oletusnimi perustuu työkalun nimeen ja lähtökarttatason nimeen. Jos taso on jo luotu, sinua pyydetään antamaan toinen nimi.

Tuloskarttataso sisältää karttatason kullekin seuraavalle: palvelut, joille on määritetty kysyntää, kysyntäsijainnit, jotka on allokoitu palveluihin, ja allokointiviivat, jotka yhdistävät kysyntäsijainnit niihin määritettyihin palveluihin. Allokointiviivat piirretään suorina viivoina. Palvelun ja kysyntäsijainnin välinen matkustusaika tai matkaetäisyys perustuu kuitenkin aina määritettyyn matkustustapaan eikä suoraan etäisyyteen.

Avattavan Tallenna tulos kohteeseen -valikon avulla voit määrittää sen Oma sisältö -kansion nimen, johon tulos tallennetaan.